Leijonan Luola: RAHAA vai näkyvyyttä?

Meille se oli selvä, haimme näkyvyyttä kansallisessa televisiossa. Toki olimme juuri aloittamassa osakepohjaista joukkorahoituskampanjaamme ja olisimme mielellämme ottaneet Leijonat siihen mukaan. Mutta vain ja ainoastaan samalla valuaatiolla ja samoilla ehdoilla kuin kaikki muutkin tulevat 174 omistajaa. Tämän me tiesimme olevan osaltamme Leijonan Luolan suurin kompastuskivi.

[…] pelko perseessä siitä, että meidät lytätään studiossa tai leikkauspöydällä.

On tavallaan sääli, että konsepti ei toimi niin hyvin kuin se voisi. Monet yrittäjät menevät Luolaan hakemaan rahan sijasta näkyvyyttä ja diilejä tehdään pääosin aika matalilla arvostuksilla. Ihannetilanteessa tietysti matalampi valuaatio toimisi siksi, että enkelisijoittaja toisi pöytään ’sitä jotakin muuta’, kuten osaamista, kontakteja tai mahdollisuuden jatkorahoitukseen. Näistä viimeinen oli tavoitteena ainakin yhdellä tapaamistani muista yrityksistä, joskin myös julkisuus kiinnosti huimasti.

shark tank blogi

Me pohdimme pitkään Leijonien osalta sitä, keitä heistä tarvitsisimme ja mitä olisimme siitä valmiita antamaan. Päädyimme siihen, että vain muutamasta heistä olisi meille aidosti hyötyä. Mutta ei siinä määrin, että olisimme olleet valmiita tekemään diiliä paljon matalammalla valuaatiolla. Eikä ainakaan siinä määrin, että olisimme olleet valmiit muuttamaan suunnitelmaamme alkavasta osakeannista.

Pohdintamme liittyi siis pitkälti päätökseen, tehdäkö sopimus Luolassa ja siten ”onnistua ohjelmassa” vai ottaako irti vain julkisuushyöty. Samalla oli pieni pelko perseessä siitä, että meidät lytätään studiossa tai leikkauspöydällä. Kumpaakaan jälkimmäisistä ei onneksi käynyt. Itse ohjelman näimme vasta valmiina maksullisesta sisällöstä pari kuukautta ennen TV-esitystä. Se jätti meille kuitenkin riittävästi aikaa valmistautua ulostuloon.

Kuitenkin uskon, että monilla toimialoilla ja monille yrittäjille Leijonista on varmasti aivan korvaamaton apu. Sopiva osaaminen ja pääoma yhdistettynä hyvään näkyvyyteen ja tuotteeseen tuo takuulla hyvän kombinaation. Nähtäväksi jää, löytyikö näitä tällä tuotantokaudella. Luultavasti.

[…] tehdäkö sopimus Luolassa ja siten ”onnistua ohjelmassa” vai ottaako irti vain julkisuushyöty?

Rehellisyyden nimissä pitää myös todeta, että kuvaushetkellä toukokuun lopulla 2017 firmamme oli vielä erittäin alkutekijöissään. Tiimi oli kaksihenkinen, pelkästään liiketoimintaosaajista koostuva, teknologia oli ulkoistettu ja myyntejä oli kovin vähän. Moni asia oli muutenkin vielä epävarmaa. Mutta usko omaan tekemiseen ja ideaan oli kovaa, olimme jo kuitenkin melko monissa liemissä keitettyjä vuosien varrella ja kokemusta oli karttunut. Miljoonan pre-money valuaatio oli tavoitteellinen, joskin mielestämme perusteltavissa.

Nyt – 9 kuukautta myöhemmin – olemme rakentaneet oman teknologiamme, muokanneet tiimissä roolit ja osaamiset todella kovaan iskuun sekä aloittaneet kansainvälistymisen. Myynnit kasvavat ja käyttäjämäärät lisääntyvät, kaikki mittarimme näyttävät oikeaan suuntaan. Toteutimme Leijonan Luolan kuvausten jälkeen siellä markkinoimamme joukkorahoituskampanjan, jolla keräsimme noin 114.000 euroa.

En tiedä, onko kukaan aiemmin rakentanut julkista rahoituskampanjaa Leijonan Luolan TV-esityksen yhteyteen. Tai ainakaan sellaisen, joka ei johtanut sijoitukseen. Me päätimme sen tehdä. Ehkä asiaa auttoi se, että itselläni on jo kolme onnistunutta joukkorahoitusta takana: ensimmäinen 10.000e+ yrittäjyyskirjaprojekti, toisena Doerzin 100.000e+ osakeanti ja kolmantena Monttu Ventures Oy nimisen sijoitus- ja kehitysyhtiön 700.000e+ perustamisanti. Ja asiaa myös tuki se, että saamamme näkyvyys oli todella positiivista. Kehujen ja idean validoinnin ohella jopa kolme Leijonista näki joukkorahoituksen (meidän laillamme) parempana rahoitustapana kaltaisellemme yhteisöllisyyteen ja jakamistalouteen perustuvalle yhtiölle.

Olen iloinen, että kävimme kuvauksissa. Toivoin tietenkin, että ohjelma olisi tullut aiemmin keskustellun mukaan jo syksyllä ulos, mutta eipä sen venyminen tänne alkuvuoteenkaan haitannut. Kuten kunnon yrittäjien kuuluukin, otamme tästä joka tapauksessa kaiken hyödyn irti. Saimme Leijonan Luolalla (ja mm. Radio Cityn haastattelulla avauspäivänä) huikean startin kampanjallemme.

tomi webinar

Tomi Virtanen, founder of Doerz

Kampanjasivustomme löydät osoitteesta www.doerz.com/invest josta saatavilla myös kaikki sijoittajamateriaalimme. kampanjavideot löydät myös YouTube-kanavaltamme www.youtube.com/thedoerz


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s